|
Yritysesittely
Yrityksemme historia alkoi jo vuonna 1935, jolloin diplomi-insinööri Karl Verner Sulin perusti patentti- ja käännöstoimiston sekä agentuuriliikkeen Helsinkiin. Vuonna 1937 Insinööritoimisto Sulin sai virallisen aseman, kun yritys rekisteröitiin.
1950-luvun alussa yrityksessä otti ohjakset käsiinsä jo toisen sukupolven edustaja, Carl Ronald Sulin, joka aloitti omatoimisen tuotevalmistuksen ja uusien tuotteiden kehittelyn. Carl Ronald johti yrityksemme sen omalle polulle, sillä hänen ajanjaksostaan alkaen yrityksemme on keskittynyt korkealaatuisten eristysaineiden ja –maalien sekä haponkestävien massojen ja suoja-aineiden valmistukseen ja markkinointiin.
Carl Ronald jatkoi yrityksen toimintaa aina vuoteen 1974 asti. Insinööritoimisto Sulin Ky:n tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä Carl Ronaldin vaimo, Tellervo Sulin aloitti yrityksen tarinassa uuden kappaleen. Sulin Ky muuttui Oy:ksi ja vakiinnutti toimipaikkansa Malmille Ormuspellontielle vuonna 1980, jolloin saatiin uudet tilat käyttöön. Jo 1960 luvulla talossamme oli alkanut kolmannen sukupolven esiintulo nykyisen toimitusjohtajamme Dick Sulinin aloittaessa työuransa kesätöissä. Pian Dick löysikin itsensä yrityksen teknisenä johtajana, jona hän jatkoi aivan 1990-luvulle saakka. Samalla vuosikymmenellä Tellervo joutui jättäytymään syrjään heikkenevän terveytensä vuoksi, jolloin Dick otti vastuulleen myös virallisesti koko yrityksemme toiminnan jatkaen yrityksen tarinaa. Tällä hetkellä jo neljännen sukupolven tutustuttaminen ja aktivoiminen osaksi yrityksen tulevaisuutta on aloitettu.
Insinööritoimisto Sulin on aina ollut innovatiivinen ja monessa asiassa edelläkävijä. Olemmehan esimerkiksi jo 1950 luvulla aloittaneet valmistuksen maanalaisten tunnelien ja luolien kallio- ja betonipintojen käsittelemisen Aquella tuotteilla. 1960 luvulla kehitettiin katumerkintämaali, jonka valmistus ja myynti aloitettiin. Samalla vuosikymmenellä kehitimme keraamisten laattojen värillisen saumausaineen, jonka myynti jatkuu tänäkin päivänä. 1970-luvun alussa markkinoitiin suodatinkankaan käyttö maanrakentamiseen Suomessa. Tällä hetkellä olemme palaamassa juurillemme uudella innovatiivisella salaoja- ja ruiskubetoniratkaisulla tunneli– ja luolarakentamisessa.
Valmistamistamme tuotteista tunnettuja tuotenimiä ovat Aquella, Sulin EP Massat ja Rocflor. Tuontituotteidemme kirjo on laajahko, joihin lukeutuvat muun muassa KeimFarben, Xypex, Solbruk ja RockDrain tuotteet.
|