Yritys

Yrityksemme historia alkoi jo vuonna 1935, jolloin diplomi-insinööri Karl Verner Sulin perusti patentti- ja käännöstoimiston sekä agentuuriliikkeen Helsinkiin. Vuonna 1937 Insinööritoimisto Sulin sai virallisen aseman, kun yritys rekisteröitiin.

1950-luvun alussa yrityksessä otti ohjakset käsiinsä jo toisen sukupolven edustaja, Carl Ronald Sulin, joka aloitti rakennusalan omavalmisteisten tuotteiden kehittämisen sekä valmistamisen. Carl Ronald johti yrityksemme sen nykyiselle polulle, sillä hänen ajanjaksostaan alkaen yrityksemme on keskittynyt korkealaatuisten rakennusmateriaalien valmistamiseen ja markkinoimiseen.

Carl Ronald jatkoi yrityksen toimintaa aina vuoteen 1974 asti. Insinööritoimisto Sulin Ky:n tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä Carl Ronaldin vaimo, Tellervo Sulin aloitti yrityksen tarinassa uuden kappaleen. Sulin Ky muuttui Oy:ksi ja siirsi toimipaikkansa Malmille Ormuspellontielle vuonna 1980, jolloin yritys rakennutti uudet tilat käyttöönsä. Jo 1960 luvulla yrityksessämme oli alkanut kolmannen sukupolven esiintulo nykyisen toimitusjohtajamme Dick Sulinin aloittaessa työuransa kesätöissä. Pian Dick löysikin itsensä yrityksen teknisenä johtajana ja 1990-luvulla hän otti vastuulleen myös virallisesti koko yrityksemme toiminnan jatkaen yrityksen tarinaa. Tällä hetkellä yrityksemme toimii jo neljännen sukupolven vetämänä.

Insinööritoimisto Sulin on aina ollut innovatiivinen ja monessa asiassa edelläkävijä. Olemme jo 1950 luvulla aloittaneet valmistuksen maanalaisten tunnelien ja luolien kallio- ja betonipintojen käsittelemiseen Aquella tuotteilla. 1960 luvulla kehitimme katumerkintämaalin. Samalla vuosikymmenellä tuotekehityksemme tuloksena oli markkinoiden ensimmäisten toimijoiden joukossa värillinen keraamisten laattojen saumausaine, jonka myynti jatkuu edelleen tänäkin päivänä. 1970-luvun alussa toimme Suomeen ratkaisun suodatinkankaan käytöstä maanrakentamiseen, josta on sittemmin tullut vakiintunut tapa. Tälläkin hetkellä olemme mukana monessa ja jatkamme rakennusalaa muuttavien ja eteenpäin vievien ratkaisujen parissa työskentelemistä perinteitä unohtamatta.

Valmistamistamme tuotteista tunnettuja tuotenimiä ovat Aquella, Sulin Epoksi tuotteet ja Rocflor. Edustamiamme päämiehiä ovat muun muassa KeimFarben, Xypex ja cTrap.